Intian media kiinnostui maansa raiskausasenteista

Intiassa tiedotusvälineet ovat ryhtyneet uutisoimaan raiskauksia aiempaa enemmän. 

Kaksi vuotta sitten nuoren naisen kuolemaan päättynyt julma joukkoraiskaus herätti Intian median ja viranomaiset. Suurin osa intialaisten naisten ja lasten kohtaamasta väkivallasta jää kuitenkin kertomatta.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila arvioi MTV3:n Huomenta Suomessa, että taustalla on sukupuolten erilainen arvostus intialaisessa kulttuurissa.

– Kyllä siinä keskiössä on tyttöjen ja poikien erilainen arvostus. Se on edelleen aika tärkeä ja vahva perinne Intiassa, että poikalapsi on perheeseen saatava. Poika edelleen nähdään vanhuuden turvana. Tietenkin puhutaan maasta, jossa on erittäin paljon köyhyyttä. Eihän Intia kuitenkaan ole yksin tässä naisten syrjinnässä. Kun ajatellaan –  toki tämä väkivalta on globaali ilmiö, mutta se pojan arvostus suhteessa tyttöön, se on syvässä. 

Mattila toivoo, että ihmisoikeuksia ja naisten asemaa pidetään esillä aina kun intialaisten poliitikkojen tai liike-elämän edustajien kanssa asioidaan.




Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.