Mainos

Irakin aseraportti lennätettiin tutkittavaksi

Irakin 12 000-sivuinen selonteko maan aseohjelmista on lähtenyt matkaan YK:n tutkittavaksi.

Harvoin on asiapaperinivaskan ja cd-rom-levyjen matkaa seurattu yhtä tarkasti kuin tänään Irakin kauan kaivatun aseselvityksen matkattua lentoteitse New Yorkiin ja Wieniin YK:n ja Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asetarkastajien tutkittavaksi.

12 000-sivuisen raportin sisältö saattaa kuitenkin pysyä tarkastajien takana vielä päiväkausia. YK:n asetarkastajien tiedottaja Hiro Ueki ei vahvistanut yksityiskohtaista tietoa raportin liikkeistä, mutta kertoi kopioiden olevan perillä tänä iltana.

Ydinvoiman käyttöä koskeva osuus lennätetään tutkittavaksi Wieniin IAEA:lle ja muu osuus YK:n asetarkastusyksikölle Unmovicille New Yorkiin. YK julkaisee tietoja selonteon sisällöstä aikaisintaan ensi viikon lopulla taatakseen asiantuntijoille työrauhan.

Irakin edustajat luovuttivat maan joukkotuhoaseohjelmia koskevan selonteon YK:n asetarkastajille Bagdadissa eilen päivää ennen YK:n turvallisuusneuvoston asettamaa määräaikaa. Irakin mukaan selonteko todistaa, ettei maalla ole - vastoin Yhdysvaltain väitettä - biologisia, kemiallisia tai ydinaseita.

YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut maata luopumaan mahdollisista joukkotuhoaseista "vakavien seurausten" uhalla, ja Yhdysvallat on uhannut riisua presidentti Saddam Husseinin hallinnon joukkotuhoaseista tarvittaessa sotatoimin.

Saddam Husseinin neuvoantaja Amir al-Saadi toivoi selonteon tyydyttävän Yhdysvaltoja. Jos raportista löytyy jotain valittamista, al-Saadi kehotti amerikkalaisia esittämään todisteensa asetarkastajille, jotta nämä voivat selvittää asioiden tilan paikan päällä.

-Miksi pelata enää tätä peliä, al-Saadi sanoi tänään Bagdadissa.

Reaktiot Irakin toimintaan olivat maailmalla erilaisia. Venäjän ulkoministeriön mukaan selvityksen antaminen aikataulussa osoittaa, että Irak noudattaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia.

Britannian ulkoministeri Jack Straw puolestaan muistutti, että Saddam Husseinin aiemmat selvitykset ovat yleensä olleet vain "joukko valheita".

Samalla kun asiapaperit lähtivät matkaan Bagdadista, YK:n asetarkastajat jatkoivat työtään Irakissa. He saivat myös täydennystä 25 uuden tarkastajan saapuessa maahan.

IAEA:n ryhmä meni geologista tutkimusta ja kaivostoimintaa harjoittavaan valtionyhtiöön Bagdadissa, ja toinen ryhmä kävi tuholaismyrkkytehtaassa ja sotilastukikohdassa, jotka sijaitsevat Fallujahissa 50 kilometriä luoteeseen Bagdadista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.