Irakin hotellipalossa kuoli 30

Poliisi on tänään vahvistanut, että Irakin hotellipalossa kuoli 29 ihmistä. Alunperin palossa ilmoitettiin kuolleen 40 ihmistä. Poliisin mukaan sekaannus johtui hotellipalon aiheuttamasta kaaoksesta sairaalassa.

Kuolleiden joukossa on lapsia, naisia sekä ulkomaalaisia. Kuolleet ulkomaalaiset ovat Yhdysvalloista, Sri Lankasta, Filippiineiltä sekä Kambodzasta. Lisäksi palossa loukkaantui 22 henkilöä.

Hotellipalo tapahtui Sulaimaniyahin kaupungin keskustassa. Tulipalo alkoi noin puoli yhdentoista aikaan illalla.

Silminnäkijöiden mukaan ainakin kolme uhria kuoli, kun he hyppäsivät Soma-hotellin ikkunasta karatakseen tulenlieskoilta.

Kaupungin virkamies on kertonut, että palon sammuttaminen kesti seitsemän tuntia. Syttymissyy on todennäköisesti sähkövika.

Sulaimaniyah sijaitsee 270 kilometriä Bagdadista pohjoiseen. Kaupunki on kolmen maakunnan pääkaupunki, jotka muodostavat autonomisen kurdialueen maan pohjoisosassa.

Alue on suosittu turisti- ja bisneskohde. Toisin kuin muualla Irakissa, Sulaimaniyahissa on tyypillisesti rauhallista.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.