Irakin armeija: Isisin viimeinen pesäke Ramadissa vallattu

Irakin viranomaisten mukaan armeija on saanut haltuunsa Isisin viimeisen tukikohdan Ramadin kaupungissa.

Irakissa maan armeija on jatkanut hyökkäystään äärijärjestö Isisiä vastaan Ramadin kaupungissa.

557354

Irakin terrorisminvastaisten joukkojen tiedottajan mukaan äärijärjestön taistelijat ovat poistuneet maan hallituksen entisestä rakennuksesta, joka on ollut tiedottajan mukaan äärijärjestön viimeinen tukikohta kaupungissa.

Armeija on yrittänyt vallata Keski-Irakissa sijaitsevaa Ramadia takaisin Isisiltä tiistaista lähtien. Jos kaupungin takaisinvaltaus onnistuu, tappio on Isisille merkittävä. Isis valtasi Ramadin kaupungin toukokuussa.

Kaupungissa arvioitiin hyökkäyksen alkaessa olevan noin 400 Isisin taistelijaa. Irakin armeijan mukaan pelkästään kahden viime vuorokauden aikana yli 50 jihadistia on saanut surmansa. Useiden turvallisuuslähteiden mukaan myös ainakin viisi Irakin turvallisuusjoukkojen jäsentä on saanut surmansa hyökkäyksessä. Irakin hallitus ei ole vahvistanut tietoa.

Hyökkäykseen on osallistunut Irakin armeijan joukkojen lisäksi terrorisminvastaisia joukkoja. Lisäksi Yhdysvaltain johtama liittouma on tukenut hyökkäystä ilmaiskuin.

Armeijan mukaan kaupungista on paennut tiistain jälkeen yli 250 perhettä.

Armeija sanoi tiistaina hyökkäyksen alettua, että Isis on määrä ajaa pois kaupungista seuraavan kahden vuorokauden aikana. Hyökkäystä ovat hidastaneet erilaiset ansat, sala-ampujat ja autopommit sekä itsemurha-autopommittajat.

Irakin armeija valtasi keväällä Tikritin kaupungin Isisiltä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.