Mainos

Iran ja USA riidoissa: Kuka omistaa pilvenpiirtäjän Manhattanilla?

Yhdysvallat ja Iran ovat ajautuneet riitaan New Yorkin Manhattanilla sijaitsevan pilvenpiirtäjän omistuksesta.

Liittovaltion tuomari hyväksyi loppuviikolla syyttäjien suunnitelman takavarikoida ja myydä 36-kerroksinen rakennus, jonka enemmistöosuuden omistaa Alavi-säätiö. Säätiön tehtävänä on edistää islamilaista kulttuuria ja persian kieltä Yhdysvalloissa. 

Amerikkalaisviranomaisten mukaan säätiö on siirtänyt vuokratulojaan Iranin valtion omistamalle Melli-pankille. Pankki on Yhdysvaltain talouspakotteiden kohteena. 

Iranin ulkoministeriö pitää ratkaisua laittomana ja kiistää, että säätiöllä olisi mitään yhteyksiä Iraniin. Ministeriön mielestä kyse on poliittisesta päätöksestä ja propagandasta. 

Yhdysvaltain hallinto aikoo käyttää rakennuksen myynnistä saatavat varat terrori-iskujen uhrien perheiden avustamiseen.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.