Iran pisti seksisyytetyn saksalaismiehen taas putkaan

Iran pidätti tänään uudelleen saksalaisen liikemiehen Helmut Hoferin, joka tuomittiin kuolemaan viime vuonna syytettynä seksisuhteesta musliminaiseen, kertoo uutistoimisto IRNA. Hofer oli vapaalla takuita vastaan odottamassa ensi viikolle suunniteltua uusintaoikeudenkäyntiä. Oikeusministeriön tiedotteen mukaan Hofer vangittiin "koska hänellä oli tiettyjä linkkejä ulkomaisiin aineksiin ja koska hän olisi saattanut paeta maasta".

Hofer vangittiin sen jälkeen, kun Iranin kansalainen pidätettiin Berliinissä viime kuussa syytettynä Iranin opposition jäseniin kohdistuvasta vakoilusta. Iran kuitenkin kiisti välittömästi kaikki yhteydet kahden pidätyksen välillä.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.