IS: Rikollisliiga kiinni Espanjassa – joukossa suomalainen

Espanjan kansalliskaarti on ottanut Madridissa kiinni seitsemän 20-33-vuotiasta henkilöä epäiltynä laajasta ryöstösarjasta, kertoo Ilta-Sanomat espanjalaista tv-kanavaa Telecincoa lainaten. Telecincon mukaan yksi pidätetyistä on suomalainen.

Pidätykset tapahtuivat toukokuun lopulla useassa kohteessa tehdyn ratsian yhteydessä. Ratsiassa löytyi runsaasti alkuperältään tuntematonta tavaraa, kuten autoja, aseita, rahaa, kosmetiikkaa, vaatteita sekä ryöstöissä käytettyjä työkaluja. Tavaroiden joukossa oli myös poliisin virkamerkki.

Poliisi epäilee ryhmän syyllistyneen ainakin 12 ryöstöön.

Liigan jäljille päästiin tammikuussa tapahtuneen autovarkauden tutkinnan yhteydessä.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ryhmittymän toiminta on ollut hyvin järjestäytynyttä. Ryöstöt on suunniteltu tarkasti ja kohteita tarkkailtu päiviä. Kassakaappeihin ryöstäjät murtautuivat muun muassa hitsauslaitteiden avulla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.