Isis-mobiilimaksupalvelu joutui vaihtamaan kuumottavan nimensä

Yhdysvaltalainen mobiilimaksupalvelu Isis Wallet on vaihtanut nimensä Softcardiksi, koska ei halua tulla yhdistetyksi ääri-islamilaiseen Isis-järjestöön.   

Yhtiö, jonka taustalla ovat amerikkalaiset telejätit AT&T, Verizon ja T-Mobile, kertoi nimenvaihtoaikeista alun perin jo heinäkuussa. Nyt asiasta on tehty virallinen päätös.  

– Vaikka kyse on sattumasta, emme halua jakaa nimeä tämän ryhmän kanssa ja tunnemme myötätuntoa väkivallasta kärsiviä kohtaan, toimitusjohtaja Michael Abbot perusteli yhtiön tiedotteessa.  

Yhtiön nettisivujen mukaan sen brändin vaihto saadaan päätökseen muutamassa viikossa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.