Israel hyväksyi alueluovutuksen palestiinalaisille

Israelin hallitus hyväksyi tänään selvällä enemmistöllä 6,1 prosentin suuruisen alueen luovuttamisen palestiinalaisille Länsirannalla. Pari kuukautta viivästynyt alueluovutus on määrä toteuttaa tiistaina.

Luovutuksen jälkeen palestiinalaisten hallussa on kokonaan tai osittain noin 40 prosenttia Länsirannasta, kertoi varapuolustusministeri Ephraim Sneh. Israelin vetäytymistä viivästytti kiista siitä, mitä alueita palestiinalaisille luovutetaan.

Alueluovutuksen lykkääntyminen viivästytti myös Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluja lopullisesta rauhansopimuksesta, joka on määrä saada valmiiksi syyskuuhun mennessä. Neuvotteluja jatketaan tiistaina Yhdysvalloissa.

Israelin pääministerin Ehud Barakin kanslian mukaan 16 ministeriä äänesti tänään Länsirannan alueluovutuspäätöksen puolesta ja kuusi sitä vastaan. Kuusikymmentä prosenttia Länsirannan palestiinalaisväestöstä ja kaikki merkittävät kaupungit ovat ensi viikosta lähtien palestiinalaisten hallinnassa olevilla alueilla, Sneh kertoi tiedotustilaisuudessa.

Vain yksi prosentti luovutettavasta alueesta on tähän asti ollut kokonaan Israelin hallinnassa. Muilla alueilla palestiinalaiset ovat vastanneet siviiliasioista ja Israel turvallisuudesta.

Palestiinalaiset: Seuraava luovutus tärkeä

Palestiinalaisten neuvottelijan Saeb Erekatin mukaan palestiinalaiset valitsivat nyt luovutettavat alueet Israelin heille tarjoamista mahdollisuuksista. Tärkeimpänä Erekat sanoi pitävänsä seuraavaa eli kolmatta alueluovutusta. Väliaikaisten rauhansopimusten mukaan Israelin haltuun jäävät tällöin enää Länsirannan juutalaissiirtokunnat ja sotilasalueet.

Palestiinalaiset olisivat halunneet, että luovutettaviin alueisiin olisi jo nyt kuulunut kyliä läheltä arabien asuttamaa Itä-Jerusalemia. Israelin mukaan päätökset Jerusalemin lähellä sijaitsevista kylistä on tehtävä neuvotteluissa lopullisesta rauhansopimuksesta.

Israel luovuttaa tiistaina palestiinalaisille kyliä mm. Hebronin, Ramallahin ja Jerikon kaupunkien läheltä.

Israel kertoi lisäksi vapauttaneensa tänään kolme palestiinalaisvankia eleenä, jonka tarkoituksena on parantaa tiistaina Yhdysvalloissa jatkuvien neuvottelujen ilmapiiriä. Vangit oli tuomittu rikoksista juutalaisvaltiota vastaan. Lisää palestiinalaisvankeja on tarkoitus vapauttaa huomenna.
(STT-Reuters-AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.