Israel iski helikopterein Gazaan -YK vaatii vetäytymään

Israel teki myöhään illalla Gazaan ilmahyökkäyksen, jonka kohteena oli palestiinalaisten asetehdas.

Gaza

Silminnäkijöiden mukaan kaksi israelilaista taisteluhelikopteria ampui illalla ainakin kolme ohjusta Gazan kaupunkiin ja sen lähistölle. Helikopterien ohjusiskun kohteena oli rakennus, jossa Israel uskoo valmistettavan lyhyen kantomatkan ohjuksia. Iskuissa kerrotaan haavoittuneen muutamia ihmisiä.

Israelin armeija on ilmoittanut jatkavansa iskuja palestiinalaiskohteisiin tuhotakseen terroristipesäkkeet, jotka uhkaavat Israelin kansallista turvallisuutta.

Turvallisuudesta neuvoteltiin toisaalla

Samaan aikaan ilmaiskujen kanssa Israelin ja palestiinalaishallinnon edustajat tapasivat turvallisuusneuvotteluissa.

Palestiinalaislähteiden mukaan salaisessa paikassa järjestetyssä tapaamisessa olivat läsnä Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer sekä palestiinalaishallinnon sisäministerin Abdel Razzak al-Yahya. Mukana oli myös presidentti Jasser Arafatin avustaja. Keskustelujen yksityiskohdista ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.

Israelin viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa tapaamisesta. Puolustusministeri Ben-Eliezerin on kuitenkin kerrottu suunnitelleen turvallisuusneuvotteluja palestiinalaisten sisäministerin kanssa.

YK vaatii vetäytymään

YK:n yleiskokous vaatii Israelia vetäytymään palestiinalaisalueilta. Julkilausumassaan YK vaatii Israelin vetäytyvän asemiin, joissa se oli ennen syyskuun 2000 palestiinalaisten kansannousun alkamista. YK haluaa myös Israelin päästävän milloin tahansa palestiinalaisalueille lääkintä- ja humanitääriset järjestöt.

EU ja palestiinalaisten edustajien hahmottaman julkilausuman hyväksyi 114 jäsenmaata. Vain neljä maata vastusti ja 11 oli jäänyt pois kokouksesta.
(MTV3-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.