Israel ja Palestiina sopivat Länsirannan vetäytymisaikatauluista

Israelin ja Palestiinan edustajat pääsivät eilen periaatteelliseen sopimukseen aikataulusta, jolla Israelin armeija vetäytyy osalta Länsirannan aluetta Wyejoen sopimuksen mukaisesti. Israelin joukkojen on tarkoitus vetäytyä alueelta, joka kattaa 11 prosenttia Länsirannasta. Vetäytymisen ensimmäinen vaihe toteutetaan syyskuussa.

Palestiinalaislähteiden mukaan neljään prosenttiin sovittua aluetta jää Israelin joukkoja vielä tammikuun puoleenväliin saakka. Osapuolet pääsivät sopimukseen Jerusalemissa kuusi ja puoli tuntia kestäneiden neuvottelujen jälkeen.

Israelin radio kertoi "israelilaisten huippuvirkamiesten" vahvistaneen sopimuksen synnyn. Israelin radion mukaan Israel vapauttaa ensimmäisen ryhmän palestiinalaisvankeja syyskuussa. Wyejoen sopimuksen mukaan Israelin pitäisi vapauttaa kaikkiaan 750 palestiinalaisvankia.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.