Israel ja palestiinalaiset neuvottelevat

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat on aloittanut neuvottelut Israelin hallituksen edustajien kanssa Gazassa. Tänä yönä alkaneissa neuvotteluissa Israelia edustavat ulkoministeri Shlomo Ben-Ami ja pääministeri Ehud Barakin neuvonantaja Gilead Sher.

Tapaamisessa pyritään jatkamaan heinäkuussa jumittuneita rauhanneuvotteluja. Palestiinalaisten tavoitteena on luoda runko lopullisen rauhansopimuksen toteuttamiselle ennen Israelin helmikuisia pääministerinvaaleja. Israelilaiset suhtautuvat neuvotteluihin varauksellisemmin.

Ulkoministeri Ben-Amin mukaan molemmat osapuolet pyrkivät kuitenkin siihen, että rauhanprosessi jatkuisi ja väkivaltaisuudet loppuisivat. Viimeisten 11 viikon aikana Lähi-idän levottomuuksissa on saanut surmansa 319 ihmistä, joista valtaosa palestiinalaisia. Viimeisin veriteko tapahtui torstaina, kun Hamas-järjestöön kuulunut mies sai surmansa israelilaissotilaiden tulituksessa Gazassa.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.