Mainos

Israel lähetti panssarivaunuja Gazaan

Israelin panssarivaunut ovat työntyneet Gazan palestiinalaisalueelle. Panssarit määrättiin liikkeelle sen jälkeen, kun kaksi israelilaissotilasta ja kaksi palestiinalaista asemiestä oli saanut surmansa yhteenotoissa.

Palestiinalaislähteiden mukaan viisi Israelin panssarivaunua ja kaksi panssaroitua puskutraktoria etenivät kohti Khan Junisin kaupunkia Gazan alueen keskiosassa. Tulittavan kolonnan suojana oli helikoptereita ja miehittämättömiä lennokkeja.

Israel syyttää väkivaltaisuuksista palestiinalaisten Hamas-järjestöä, jonka hallussa Gaza on.

EU:n ulkopoliittinen johtaja Catherine Ashton sanoo olevansa hyvin huolestunut väkivaltaisuuksista. Hän kehottaa kumpaakin osapuolta pidättäytymään uusista hyökkäyksistä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.