Israel miehitti lisää kaupunkeja Länsirannalla

Israelin armeija miehitti tänään kaksi uutta palestiinalaiskaupunkia ja tunkeutui Nablusiin. Israel on alle viikossa vallannut jo seitsemän kaupunkia.

Israelin armeija miehitti tänään jälleen kaksi Länsirannan palestiinalaiskaupunkia, Jeninin ja Salfitin. Armeija on kuuden päivän aikana miehittänyt kaikkiaan jo seitsemän kaupunkia operaatiossa, jota Israelin pääministeri Ariel Sharon kutsuu "terrorismin vastaiseksi taisteluksi".

Israelin armeijan panssarivaunut aloittivat illalla tunkeutumisen Nablusin palestiinalaiskaupunkiin Länsirannalla. Silminnäkijöiden mukaan panssareista ammuttiin kranaatteja kaupunkiin, mistä tuleen vastattiin sarjatuliaseilla. Panssarit etenivät kaupunkiin kahdessa jonossa eri suunnilta. Nablus on suurin palestiinalaisten hallinnassa olleista Länsirannan kaupungeista.

Sotatoimialueeksi julistettuun Jeniniin vyöryi aiemmin tänään kymmeniä panssarivaunuja kolmelta suunnalta, ja armeijan helikopterit tulittivat kaupungin ulkopuolella sijaitsevaa pakolaisleiriä. Palestiinalaisten mukaan taisteluissa kuoli ainakin viisi ihmistä. Israel kertoi kolmen sotilaan haavoittuneen.

Myös Ramallah ja Betlehem oli julistettu sotatoimialueeksi, joille tiedotusvälineillä ei ollut pääsyä, ja siksi haavoittuneiden tai kuolleiden lukumäärästä ei tänään ollut tarkkaa tietoa. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat oli tänään jo kuudetta päivää saarrettuna päämajaansa Ramallahissa. Palestiinalaiset ovat torjuneet Sharonin tarjouksen päästää Arafat maanpakoon.

Syntymäkirkossa edelleen pattitilanne

Tilanne Jeesuksen syntymäkirkon läheisyydessä Betlehemin ulkopuolella jatkui keskiviikkona kireänä ja sekavana. Silminnäkijöiden mukaan kirkosta on hakenut turvaa 300-400 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä.
Joidenkin mukaan kirkkoon on paennut parisataa militanttia, jotka tulittivat kirkon piirittäneitä israelilaissotilaita. Toisten tietojen mukaan taas sotilaat tulittivat kirkkoon paenneita. Sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat kuitenkin vakuuttaneet, ettei Syntymäkirkon kaltaisilla pyhillä paikoilla käydä tulitaisteluita. Betlehemiläisten mukaan alueella kuitenkin ammuttiin pitkin päivää.

Betlehemiin kulku kielletty

Itse Betlehemin kaupungissa taistelujen kerrottiin tänään edelleen jatkuvan. Parinsadan papin ekumeeninen joukko yritti tänään päästä kaupunkiin osoittamaan solidaarisuuttaan paikallisille, mutta sotilaat estivät pappien kulun.

Kaupunkiin päästettiin yksi palestiinalaisten ambulanssi, joka kuljetti sairaalaan kolmen siviilin ruumiit ja kaksi haavoittunutta. Sairaalalähteiden mukaan kaupungin keskustassa odotti ainakin kymmenkunta ruumista. Silminnäkijöiden mukaan jotkut haavoittuneista olivat onnistuneet pääsemään kirkkojen ja moskeijoiden suojiin, mutta kaduilla lojui edelleen sekä kuolleita ja haavoittuneita.

Betlehemin asukkaat olivat tänään jo toista päivää saarrettuina koteihinsa ja monilta oli veden lisäksi loppumassa ruoka. Asukkaat joutuvat säilyttämään vainajiaan kodeissaan, ja kulkutautien riski lisääntyy. Sairaaloiden kerrottiin jo alkaneen haudata ruumiita paikoitusalueille tautiepidemioiden estämiseksi. Mikäli operaatio jatkuu Sharonin uhkausten mukaisesti vielä viikkoja, pelätään miehitettyjen kaupunkien tilanteen käyvän sietämättömiksi.

Miehityksen lopettamista vaaditaan

Useat maat vaativat keskiviikkona edelleen Israelia pidättymään väkivallasta ja lopettamaan palestiinalaisalueiden miehityksen.

EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi totesi, että Arafat olisi päästettävä liikkumaan rajoituksitta. Prodi esitti myös, että Lähi-idän kriisiä ryhdyttäisiin ratkomaan neuvotteluissa, jossa yhteisen pöydän ääreen saatettaisiin Israelin ja palestiinalaisten lisäksi Yhdysvallat, EU, YK, Venäjä ja maltilliset arabimaat. Israelilaiset kuitenkin tyrmäsivät Prodin ehdotuksen tuoreeltaan.

YK:n turvallisuusneuvoston oli tänään määrä pitää avoin kokous, jossa arabimaiden diplomaatit aikoivat pyytää neuvostoa hyväksymään päätöslauselman, jonka mukaan Israelia vaadittaisiin vetämään joukkonsa palestiinalaisalueilta. Myös EU:n ulkoministerit pitivät myöhään tänään kriisikokouksen Lähi-idän tilanteesta. Arabiliiton ulkoministerit puolestaan keskustelevat asiasta lauantaina.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

(Kymmenen uutiset 03.04.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.