Israelin ja Syyrian neuvottelut kangertelevat

Israelin hallituksen ministeri torjui tänään Syyrian vaatimuksen, että Israelin on sitouduttava luovuttamaan Golanin ylänkö takaisin Syyrialle ennen kuin osapuolet istuvat uudelleen neuvottelupöydän ääreen. Pääministeri Ehud Barakin hallituksen kansliaministeri Haim Ramon sanoi, ettei Israel ole aiemmin hyväksynyt ennakkoehtoja eikä hyväksy niitä nytkään.

Israel ja Syyria

Hän muistutti Syyrian esittäneen kantansa Israelin vetäytymisestä ennen vuoden 1967 Lähi-idän sotaa voimassa olleille rajoille.
-Se on osa neuvotteluista. Meillä on omat vaatimuksemme turvallisuudesta ja tilanteen normalisoinnista ja meidän on neuvoteltava päästäksemme sopimukseen, Ramon sanoi. Israel valloitti Golanin kesäkuussa 1967 ja liitti sen myöhemmin alueisiinsa.

Barakin oli määrä tavata Syyrian ulkoministeri Farouq al-Shara tänään Washingtonissa, mutta tapaaminen peruutettiin Syyrian vaadittua Israelilta ensin lupausta vetäytyä Golanilta. Israelilaisten lehtitietojen mukaan Barak olisi kuitenkin periaatteessa valmis neuvottelemaan Syyrian kanssa rauhansopimuksesta ennen vuoden 1967 Lähi-idän sotaa vallinneen tilanteen pohjalta.

Neuvotteluissa välittäjänä toiminut Yhdysvallat kieltäytyi keskiviikkona kommentoimasta neuvottelujen kulkua. Presidentti Bill Clinton vähätteli kuitenkin Israelin ja Syyrian erimielisyyksiä ja sanoi olevansa toiveikas sen suhteen, että hän voi auttaa neuvottelut pois umpikujasta.
(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.