Israelin oikeuskansleri vastustaa palestiinalaisten karkotuksia

Israelin oikeuskansleri Elyakim Rubinstein ilmoitti tänään vastustavansa suunnitelmaa karkottaa itsemurhaiskun tehneiden sukulaisia Länsirannalta Gazan kaistalle, kertoi armeijan radio.

Rubinsteinin mukaan karkottaminen edellyttäisi todisteita osallisuudesta terrorismiin. Israelin armeija ilmoitti pidättäneensä aikaisin tänään parikymmentä miestä, jotka ovat Tel Avivissa itsemurhaiskun tehneiden sekä juutalaissiirtokuntalaisten linja-autoon aiemmin viikolla hyökänneiden palestiinalaisten lähiomaisia.
¨
Armeijan mukaan terroristien "isät ja veljet" karkotetaan Länsirannalta Gazan palestiinalaisalueelle. Hallituksen mukaan miehet karkotetaan heti, kun karkotuksille on saatu oikeudellinen hyväksyntä. Israelin armeija on tuhonnut myös itsemurhaiskun tehneiden kodit. Islamilainen äärijärjestö Hamas uhkasi tänään, että sen taistelijat iskevät "kaikkialla" Israelissa, jos Israel ryhtyy karkotuksiin.

-Vastauksemme sionisteille on vahva ja verinen, Hamasin lausunnossa sanottiin. Myös palestiinalaishallinto varoitti, että karkotukset johtaisivat vain uuteen väkivallan aaltoon.

-Palestiinalaisten siirtäminen ei edistä rauhanprosessia alueella vaan johtaa väkivallan räjähdysmäiseen kasvuun. Pyydämme Israelin hallitusta luopumaan karkotusaikeista, Jasser Arafatin neuvonantaja Nabil Abu Rudeina sanoi.

Peres: Israelilla ei vaihtoehtoja

Israelin ulkoministeri Shimon Peres puolusti tänään karkotusten käyttöä Israelin radiolle antamassaan haastattelussa. Peres vakuutti, ettei Israelilla ole muita vaihtoehtoja kuin ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimiin Israelin vastaisten iskujen estämiseksi.

Karkotusaikeiden odotetaan herättävän laajaa kansainvälistä arvostelua, koska kansainväliset sopimukset kieltävät kollektiiviset rangaistukset. Oikeuskansleri Rubinstein on aiemminkin estänyt palestiinalaisten karkotukset lainvastaisina. Edellisen kerran Israelin hallitus suunnitteli itsemurhapommittajien sukulaisten karkotuksia kesäkuun lopulla. Tähän mennessä yhdeksän Israelin sotilasta on otettu kiinni epäiltynä varastettujen ammusten myynnistä palestiinalaisille, kertoi Israelin radio.

Sotilaslähteiden mukaan pidätyksiä saatetaan tehdä vielä lisää. Silminnäkijöiden mukaan palestiinalaispoliisi surmasi tänään Gazassa taksikuljettajan yrittäessään pidättää imaamin, joka oli arvostellut julkisesti palestiinalaishallintoa. Imaami pakeni paikalta taksilla, kun poliisi avasi tulen ja surmasi vahingossa kuljettajan, silminnäkijät kertoivat. Islamilaisen jihadin edustaja ilmoitti, että tapaus vaarantaa palestiinalaisten yhtenäisyyden ja kehotti viranomaisia ryhtymään oikeustoimiin ampujaa vastaan.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.