Israelin turvallisuusministerit hyväksyivät alueluovutukset

Israelin pääministerin Ehud Barakin ns. turvallisuusneuvosto hyväksyi tänään uudet alueluovutukset palestiinalaisten haltuun. Israelin on määrä luovuttaa 6,1 prosenttia Länsirannasta palestiinalaisten itsehallinnolle. Alun perin luovutuksen oli määrä tapahtua jo tammikuussa, mutta se viivästyi osapuolten kiistellessä, mitkä alueet luovutetaan.

Uuden luovutuksen jälkeen palestiinalaisilla on hallussaan 43 prosenttia Länsirannasta. Barak esittelee alueluovutukset koko hallitukselle sunnuntaina. Turvallisuusneuvosto päätti myös vapauttaa kymmeniä palestiinalaisia poliittisia vankeja lähipäivinä. Palestiinalaisten rauhanneuvottelija Saeb Erekat sanoi aiemmin tänään, että hän odottaa Israelin luovuttavan uudet alueet palestiinalaisille sunnuntaina. Erekatin mukaan luovutukset eivät sisällä alueita lähellä Jerusalemia, kuten israelilaiset viestimet ovat viime päivinä väittäneet. (STT-REUTERS)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.