Italialaisnuorille annetaan 500 euron arvoseteli – "He haaveilevat terrorismista, me vastaamme kulttuurilla"

Syyskuun puolessavälissä yli puoli miljoonaa italialaisnuorukaista saa halutessaan 500 euron arvoisen arvosetelin, jota voi hyödyntää erilaisissa kulttuuririennoissa. 

Setelillä voi ostaa kirjoja tai lippuja konsertteihin, elokuviin ja teattereihin. Arvoseteliä vo käyttää myös museokäynteihin tai matkoihin kansallispuistoihin.

Italia luottaa kulttuurin voimaan

Hankkeen tarkoitus on estää nuorten syrjäytymistä. Samalla tarkoitus on vähentää erilaisten ääriliikkeiden, kuten Isisin houkuttelevuutta nuorison keskuudessa.

Kun hanke esiteltiin viime vuonna, pääministeri Matteo Renzi kertoi, että ääriliikkeitä ei kukistetava vain sotilaallisin voimin vaan myös ideologialla.

– He haaveilevat terrorismista, me vastaamme kulttuurilla. He tuhoavat patsaita, me rakastamme taidetta. He tuhoavat kirjoja, me olemme kirjastojen valtakunta, Renzi sanoi ohjelman julkistustilaisuudessa, joka oli vain muutamia päivien Pariisin tuhoisien terrori-iskujen jälkeen.

Washington Postin mukaan ohjelman tarkoitus on antaa 18-vuotiaille italialaisille positiivinen kuva kotimaastaan, jota pidetään maailmalla korkeakultuurin maana. Italiassa nuorisotyöttömyys on 39 prosenttia, joten monilla nuorilla ei ole rahaa ottaa osaa kulttuuriharrastuksiin.

Italian hallituksen on arvioitu käyttävän lähes 300 miljoonaa euroa ohjelmaan. Kulttuuriarvosetelin saavat kaikki Italiassa asuvat 18-vuotiaat Euroopan Unionin kansalaiset, joita on arvioiden mukaan noin 575 000. Ohjelma päättyy ensi vuoden lopussa.

Oppositiopuolueet ovat kritisoineet ohjelmaa populistiseksi.

Italiassa suunnitellaan samanlaista ohjelmaa ensi vuodeksi opettajille, jotka voisivat arvosetelin avulla jatkokouluttaa itseään.  

Katso aiempia uutisvideoita Italian taloudesta:






Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.