Itävallan valtiovarainministeri: Grexit näyttää väistämättömältä

Grexit, eli Kreikan ero euroalueesta, näyttää lähes väistämättömältä, sanoo Itävallan valtiovarainministeri Hans Jörg Schelling Die Presse -lehden haastattelussa.

Schellingin mukaan euroero on mahdollinen vain, jos Kreikka ensin pyytää voida lähteä Euroopan unionista ja muut jäsenmaat myöntyvät pyyntöön. 

Schelling sanoo haastattelussa, että Grexitin seuraukset muille euromaille eivät olisi lainkaan niin pahat kuin Kreikalle itselleen. Hän huomauttaa, ettei yksi maa voi missään olosuhteissa kiristää Euroopan komissiota ja euromaita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.