Itävallan vuoristojunaturmasta yli 150 uhrin katastrofi

Itävallan Kaprunissa aamulla syttynyt laskettelualueen vuoristojunan tulipalo on saattanut vaatia yli 170 kuolonuhria.

Hiihtoturisteja kuljettanut vaijerivetoinen vuoristojuna syttyi tuleen aamupäivällä Itävallassa. Juna ja sen yli 150 matkustajaa jäivät loukkuun tunneliin Kaprunin kylässä, Zell am Seen kaupungin alueella. Kahdeksan ihmistä pelastui junasta, mutta Itävallan television tietojen mukaan muita eloonjääneitä ei ole. Pelastuneet ovat kaikki saksalaisia. Kuolonuhreja saattaa olla jopa 170. Useimmat uhrit ovat nuoria, sillä alueella oli lumilautailutapahtuma.

Juna syttyi tuleen tunnelissa vuoren sisällä noin 600 metrin päässä tunnelin suusta. Juna kulkee ahtaassa ja jyrkässä tunnelissa vuoren läpi Kitzsteinhornin jäätikölle. Pelastuneet olivat sijoittuneet junan peräpäähän ja he pääsivät pakenemaan hätätunneliin rikottuaan junan ikkunan. Junassa ei ollut palontorjuntakalustoa, ja turmassa menehtyneet ovat todennäköisimmin kuolleet hengitettyään myrkyllisiä palokaasuja.

Onnettomuuden takia Itävaltaan on julistettu kahden päivän mittainen suruaika. Alustavien tietojen mukaan turmassa menehtyneet olivat enimmäkseen paikallisia. Muut Kitzsteinhornin alueella olleet noin 2500 hiihtäjää on evakuoitu turvaan.

Tunnelissa 45 asteen ylämäki

Onnettomuuspaikalle saatiin pelastusviranomaisia ja muun muassa 13 helikopteria sekä muuta pelastuskalustoa, mutta pelastustyöt osoittautuivat hyvin vaikeiksi. Tulipalo tunnelissa sammui illansuussa, mutta palomiehiä huolettaa junan hylyn paikallaan pysyminen, koska sen vetovaijerit ovat vaurioituneet. Turman uhrien saaminen ulos tunnelista vie useita päiviä.

Tulipalon arvellaan alkaneen junan takaosan pohjasta. Jyrkkä tunneli toimi savupiipun tavoin, joten tuli ja savu levisivät nopeasti tunnelissa ylöspäin. Vuoristorautatie on ollut käytössä vuodesta 1974 saakka. Reitin junat ovat ahtaita, mutta erittäin hyväkuntoisia.

Itävallan köysiratajunan reitti

Onnettomuuden aiheuttajaksi epäillään junan teknistä vikaa. Toistaiseksi ei ole saatu tietoa siitä, oliko junassa suomalaisia matkailijoita. Suomalaiset matkatoimistot eivät kuitenkaan vielä järjestä varsinaisia hiihtoharrastajien seuramatkoja Itävaltaan, koska sesonki ei ole vielä alkanut. Ainakaan sairaalaan päätyneiden joukossa ei ole suomalaisia.

Itävallan viranomaiset ovat perustaneet junaturman katastrofitiedotustoimiston, jonka puhelinnumero on 00-43-654720000.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.