Itävalta hylkäämässä Nato-option

Itävalta aikoo hylätä niin sanotun Nato-option eli mahdollisuuden liittyä joskus sotilasliiton jäseneksi.

Oikeistohallitus kirjasi option maan turvallisuuspoliittiseen linjaan vuonna 2001, mutta nykyinen keskustavasemmistolainen johto viivaa sen todennäköisesti yli uudesta linjapaperista, joka valmistuu ensi vuonna.

- Panssaritaistelua rajalla ei ole odotettavissa, lausahti puolustusministeri Norbert Darabos kuivakkaasti.

Myös ulkoministeri Michael Spindelegger on vihjannut, että option aika on ohi. Hänen mukaansa maalla on tarvetta turvallisuudelle, ei puolustukselle.

Tosin optiota on tähänkin asti pidetty onttona fraasina. Kun Itävalta perustettiin sodan jälkeen uudelleen vuoden 1955 valtiosopimuksella, julisti parlamentti maan puolueettomaksi, minkä kannan muuttaminen vaatisi kahden kolmasosan parlamenttienemmistön ja kansanäänestyksen.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.