Itsensä loukannut vanhus soitti väärään numeroon – autokauppias jätti työt kesken ja ryntäsi apuun

Britanniassa ylistetään autokauppiasta, joka ryntäsi apuun saatuaan puhelun hätääntyneeltä vanhukselta, joka oli kaatunut pahasti, brittiläinen Metro-lehti kertoo. Miehen toiminta on herättänyt huomiota, sillä apua hälyttänyt nainen oli miehelle entuudesta tuntematon.

Dang Vuongin päivä oli alkanut tavallisesti. Wallsendissä, Iso-Britanniassa, sijaitsevan autokaupan päällikkö puuhaili töidensä parissa, kun liikkeeseen tuli puhelu hätääntyneeltä vanhukselta.

Nainen yritti tavoittaa tytärtään, koska oli liukastunut kylpyhuoneessa ja tarvitsi apua. Hän oli kuitenkin näppäillyt puhelinnumeron väärin.

– Hän soitti lankapuhelimeemme ja tavoitti vastaanotostamme henkilön, joka kysyi minulta, miten tilanteessa tulisi toimia, Vuong kertoo Metro-lehden haastattelussa.

Asunnolla odotti verinen vanhus

Vuong ei jäänyt neuvottomaksi, vaan päätti kiirehtiä naisen apuun.  

– Sanoin lähteväni tarkistamaan, että naisella on kaikki hyvin. Ensin ajattelin, että hän asuisi vain tien toisella puolella, mutta kävikin ilmi, että hän oli noin kahden mailin (noin kolmen kilometrin) päässä. Ajoin sinne ja vastaanottovirkailijamme piti naisen langan päässä sillä välin.


Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vuong saapui asunnolle ja koputti oveen. Ovea ei oltu lukittu, joten hän päätti astua sisään.

– Kun saavuin, hän oli ennen kaikkea shokissa. Hänen kasvoillaan oli verta ja kylpyamme vuosi yli. Kerroin hänelle kuka olen, nostin hänet ylös, asettelin hänet sohvalle, peittelin hänet ja odottelin, kunnes hänen hoitajansa ja perheensä saapuivat paikalle.

"Kuka tahansa olisi toiminut samoin"

Kun mies oli varmistanut, että nainen oli turvassa, hän suuntasi takaisin työpaikalleen.

Vaatimaton 34-vuotias kertoo olevansa tyytyväinen oltuaan avuksi, mutta ajattelevansa toimineensa vain, kuten kuka tahansa muukin olisi tilanteessa toiminut.

– Olisin kuvitellut kenen tahansa toimineen samoin, etenkin kun kyseessä oli vanha rouva. En edes ajatellut toimivani muulla tavoin.

Sara Tweedy, jonka isoäidin Vuong pelasti, kertoi, että ilman autokauppiaan apua vanhus olisi joutunut odottelemaan auttajiaan ainakin parin tunnin ajan.

– Emme voi kiittää häntä tarpeeksi, hän lisäsi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.