Japani: Hun ja Kanin tapaaminen suuri askel eteenpäin

Japanin ja Kiinan johtajien tämänpäiväinen tapaaminen on nostanut toiveita maiden välisen diplomaattisen kriisin helpottamisesta.

Japanin edustajan mukaan presidentti Hu Jintaon ja pääministeri Naoto Kanin parikymmentä minuuttia kestänyt tapaaminen merkitsi suhteiden parantamisen kannalta suurta askelta eteenpäin.

Kiinalaislähteet puolestaan kertoivat, että presidentti Hu toivoi tapaamisessa vakaampaa suhdetta maiden välille.

Japanin ja Kiinan johtajat kokoustivat Japanissa talousjärjestö Apecin kokouksen yhteydessä. Kyse oli heidän ensimmäisestä virallisesta tapaamisestaan sen jälkeen, kun maiden suhteet jäätyivät saarikiistan vuoksi pari kuukautta sitten.

Pääministeri Naoto Kanin tänäiset keskustelut ovat sivunneet toistakin saarikiistaa. Kan tapasi Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin ja otti siinä yhteydessä esiin Venäjän ja Japanin kiistan Kuriilien saarista. Medvedev suututti kuun alussa Japanin vierailemalla saarella, jonka Neuvostoliitto valloitti Japanilta toisen maailmansodan lopulla.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.