Mainos

Japani luopumassa päästövähennystavoitteestaan

Japani on luopumassa kunnianhimoisesta päästövähennystavoitteestaan. Maa on luvannut vähentää päästöjään 25 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteesta ollaan luopumassa, koska fossiilisten polttoaineiden käyttö on kasvanut Japanissa merkittävästi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Japani aikoo luopua kokonaan ydinvoimasta seuraavien vuosikymmenten aikana.

- Japani kekustelee mahdollisuuksistaan toteuttaa päästövähennystavoitteensa ja myös mahdollisuudesta muuttaa tavoitetta, muotoili Japanin ympäristöministeriön edustaja Shuichiro Niihara Dohan ilmastokokouksessa.

Maanjäristys ja tsunami aiheuttivat ydinvoimalaonnettomuuden Fukushimassa maaliskuussa 2011. Aiemmin ydinvoimalla tuotettiin kolmasosa Japanin sähköstä.

- Päästövähennystavoite asetettiin jo ennen viime vuoden ydinvoimalaonnettomuutta. Jo aiemmin tavoite oli vaikea saavuttaa ja nyt se on vielä vaikeampaa, sanoi Niihara.

Sitovan päästövähennystavoitteensa eli kuuden prosentin päästövähennyksen 2012 mennessä Japani ilmoitti saavuttavansa. Japani ei aio osallistua Kioton sopimuksen toiseen kauteen, joka alkaa ensi vuoden alussa.

(AFP - MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.