Japanilainen rikollisjärjestö avasi oman kotisivun nettiin

Japanin suurin järjestäytyneen rikollisuuden ryhmä yrittää kohentaa julkisuuskuvaansa nykyaikaisin keinoin. Yamaguchi-gumi-järjestö on avannut internetiin oman kotisivun, jossa muun muassa korostetaan järjestön vastustavan huumeita. 

Sivulta myös löytyy musiikin säestyksellä pyöriviä videoita, joissa järjestön jäsenet vierailevat pyhäköissä tai osallistuvat raivaustöihin vuoden 2011 tsunamin jälkeen. 

Kyseessä ei ole järjestön ensimmäinen media-avaus: viime vuonna Yamaguchi-gumi alkoi julkaista lehteä, jossa on muun muassa runoille omistettu sivu ja jäsenten kalastuskertomuksia. 

Puhtoisen julkisivun takana Japanin yakuza-järjestöt puuhaavat muun muassa kiristyksen ja prostituution parissa. Itse järjestöt eivät kuitenkaan ole laittomia.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.