Japanilaiset huusivat keisarille banzai

Yli 80 000 ihmistä kokoontui perjantaina kuulemaan Japanin keisarin Akihiton perinteistä uudenvuodentervehdystä, jossa 81-vuotias monarkki korosti rauhan merkitystä.

Juhlijat tervehtivät palatsin parvekkeelle saapunutta hallitsijaa banzai-huudoilla, joilla toivotetaan pitkää ikää.

– Tämä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta toisen maailmansodan loppumisesta. Sota vei monilta ihmisiltä heidän elämänsä. Meidän on tärkeää muistaa sodan opetukset aina Mantshurian tapahtumista lähtien, kun pohdimme maamme tulevaa suuntaa, keisari neuvoi.  

Japanin sotilaat räjäyttivät rautatien Mantshuriassa vuonna 1931 ja vierittivät syyn kiinalaisten niskoille. Sen jälkeen japanilaiset valtasivat alueen ja syyllistyivät siellä sotarikoksiin.

Mantshurian tapauksia on pidetty yhtenä toisen maailmansodan esinäytöksistä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.