Järkyttävä insestitapaus USA:ssa: Perhe hyväksikäytti tyttöä lähes vuosikymmenen

Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa on paljastunut poikkeuksellisen karmiva insestitapaus, jossa perheen kuuden pojan epäillään käyttäneen pikkusiskoaan hyväksi lähes kymmenen vuoden ajan.

Huffington Post -lehden mukaan syytettyinä on kuusi veljestä: kaksi 19-vuotiasta sekä 21-, 23-, 25- ja 27 -vuotiaat veljet. Lisäksi syytettyinä ovat perheen vanhemmat, jotka tiesivät hyväksikäytöstä, mutta eivät puuttuneet millään tavoin tilanteeseen.

Hyväksikäyttö alkoi tytön ollessa 4-vuotias ja jatkui lähes 15-vuotiaaksi asti.

Perquimansin piirikunnan seriffi Eric Tilley luonnehtii perhettä hyvin eristäytyneeksi.

– Perheen lapset olivat kotiopetuksessa ja he ovat hyvin kouluttamattomia. Perhe eli täysin eristäytynyttä elämää, heidän kotiansa ympäröivä alue oli täysin aidattu, sanoo Tilley.

Tapaus tuli ilmi, kun perheen vanhin poika, 27-vuotias, kertoi joulukuussa 2012 paikallisen baptistikirkon pastorille, mitä heidän perheessään tapahtui.

– Pastori sanoi pojalle, ettei normaaliperheissä toimita näin ja sanoi, että se on väärin, kertoo Tilley.

27-vuotias marssi tämän jälkeen poliisiasemalle ja ilmoitti, mitä perheessä oli ollut meneillään viimeisen vuosikymmenen ajan. Myöhemmin kaksi muuta veljestä vahvisti vanhemman veljen kertomukset.

Poliisi tarvitsi tunnustuksista huolimatta lisää todisteita, joten se yritti päästä uhrin, 16-vuotiaan pikkusiskon puheille. Vanhemmat tekivät kuitenkin kaikkensa estääkseen tämän ja muuttivat tytön kanssa Coloradoon. Coloradon lastensuojeluviranomaiset kävivät kuitenkin pian hakemassa tytön huostaansa. Poliisikuulusteluissa tyttö vahvisti isoveljiensä kertomat tapahtuneet tosiksi.

Seriffi Eric Tilley kertoo pitävänsä erityisen järkyttävänä sitä, etteivät perheen vanhemmat tehneet mitään, vaikka he olivat tietoisia perheen sisällä tapahtuvasta hyväksikäytöstä.

– Perheen vanhempana vastuuseesi kuuluu opettaa lapsillesi, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos huomaat lapsesi tekevän jotain todella pahaa, etkä puutu siihen millään tavoin, luulee lapsi toimivansa hyväksyttävästi, sanoo Tilley.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.