TV-Opas

Järkyttävä norsujen joukkoteurastus yhdessä yössä

Luonnonsuojelujärjestö WWF.n mukaan salametsästäjät ovat tappaneet Tšadissa ainakin 89 norsua yhden yön aikana.

Salametsästäjät iskivät viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Ammuttujen norsujen joukossa oli 33 tiineenä olevaa naarasta ja 15 poikasta.

Paikallisten viranomaisten mukaan kyseessä on yksi julmimmista norsujen joukkoteurastuksista vuoden 2012 helmikuun jälkeen. Tuolloin salametsästäjät ampuivat kamerunilaisessa kansallispuistossa kahdeksan viikon aikana yli 300 norsua.

Tšadin viranomaisten mukaan salametsästäjät liikkuivat ratsain ja heitä oli noin viisikymmentä. Maan armeija on lähetetty pysäyttämään rikolliset. Kyseessä epäillään olevan sama salametsästäjien joukko, joka oli vastuussa viime vuoden tapahtumista Kamerunissa.

– Keski-Afrikan norsujen tulevaisuuden kannalta on erittäin oleellista saada maat toimimaan yhdessä salametsästystä vastaan, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen toteaa.

– Tällainen norsujen joukkoteurastus tuo valitettavasti mieleen Perhon susien kohtalon. Nuorten norsujen tappamisen motiivina ei ole norsunluu, vaan puhdas tappamisen halu.

WWF:n mukaan Kamerunin, Keski-Afrikan tasavallan ja Tšadin edustajat tapaavat vielä tällä viikolla Kamerunissa pohtiakseen keinoja salametsästyksen kitkemiseksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.