Järkyttävä tapaus USA:ssa: Autistinen lapsi valeltiin bensalla ja sytytettiin tuleen – perhe syyttää teosta pojan kavereita

Yhdysvalloissa ollaan järkyttyneitä tapauksesta, jossa 10-vuotias poika paloi pahoin sen jälkeen, kun hänet sytytettiin tuleen Teksasissa. Nyt poika taistelee hengestään sairaalassa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa people.com-nettisivusto

News 4 San Antonio -uutiskanavan tietojen mukaan 10-vuotias poika Kayden Culp oli valeltu bensalla, minkä jälkeen hänet oli sytytetty tuleen. Tapaus sattui Texasissa Kervillen kaupungissa viime sunnuntaina.

Yli 20 prosenttia pojan ihosta kärsii palovammoista korvista napaan asti. Tällä hetkellä hän on hoidettavana Kervillen yliopistollisessa sairaalassa. Pojan sukulaisten mukaan hänen elintoimintonsa ovat heikkenemässä.

Sukulaisten mukaan poika oli sunnuntaina leikkimässä kahden muun lapsen kanssa, kun toinen pojista oli valellut hänet bensalla ja toinen sytyttänyt tuleen. Culpin perhe uskoo, että tapaus oli etukäteen suunniteltu.

Culpin äidin Tristyn Hatchettin mukaan poika kärsii autistisesta käytöksestä, mutta kehityshäiriötä ei ole diagnosoitu. Pojalla on myös kuulo- ja puheongelmia.

Perheen tueksi perustettu YouCaring-sivusto on kerännyt pojan perheelle lähes 9 000 dollaria.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.