Järkyttävää kuvamateriaalia Viron sikaloista - HKScanin sopimustila mukana

Virossa eläinaktivistit ovat kuvanneet järkyttävää kuvamateriaalia maan sikaloista. Salaa kuvattu materiaali näytettiin eilen Viron yleisradion Pealtnägija-ohjelmassa.

Kuvat muistuttavat Suomessa viime vuosina eläinaktivistien julkisuuteen tuomia kuvia sikaloista. Virossa kuvatussa materiaalissa sioilla näkyy purtuja häntiä, verta vuotavia korvia, paiseita, silmävammoja ja haavoja. Sikojen joukossa näkyy myös kuolleista sikoja.

Osa kuvista on otettu suomalaisen HKScanin omistaman Rakveren lihakombinaat -yrityksen sopimustuottajan tilalta. Tässä sikalassa kuvatussa videossa sioilla näkyy muun muassa purtuja häntiä ja paiseita, sairaita eläimiä sekä sikoja likaisissa ja liejuisissa karsinoissa.

Aktivistit kuvasivat materiaalin kahdeksasta sattumalta valitusta sikalasta viime vuonna. Aktivistien mukaan kuvat osoittavat sikojen tilanteen näiden sikaloiden lisäksi yleisesti koko Virossa. Aktivistien mukaan kuvat osoittavat, että useilla tiloilla rikotaan sikojen pitoon säädettyä lakia.

Aktivistit sanovat, että kuvamateriaalin tavoitteena on kertoa kuluttajille sikatuotannon tavoista.

(MTV3)

YouTubessa julkaistu video Rakveren Saimre Seakasvatus OÜ Rõstla sigalasta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.