Jihad-järjestö Jerusalemin pommin takana

Palestiinalaisten muslimisissien Jihad-ryhmä on ilmoittanut olevansa Jerusalemin autopommi-iskun takana.

Palestiinalaisen Jihad-ryhmän aseellinen siipi on ilmoittanut, että Jerusalemin autopommi-isku oli vastaus Israelin väkivaltaisuuksiin. Voimakas autopommi surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti yli kymmentä tänään Jerusalemin keskustassa.

Israelin pääministeri Ehud Barak on vaatinut, että palestiinalaisviranomaiset pistävät uudelleen vankilaan viimeviikkoina vapautetut muslimisissit. Pääministerin kanslian mukaan tämänpäiväinen kaksi ihmistä surmannut pommi-isku on seurausta vankien vapauttamisesta.

Palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin edustajan mukaan Israelin syytökset tämänpäiväisestä pommiräjähdyksestä ovat perusteettomia. Palestiinalaisten mukaan vankeja on vapautettu, koska Israelin pelätään pommittavan vankiloita.

Rauhanvetoomus siirtyy

Israelin ja palestiinalaisten yhteinsen vetoomuksen esittäminen rauhan puolesta lykkääntyy.
Israelin ja palestiinalaisten johtajien piti tehdä julkinen vetoomus yhdessä kello 14, mutta yhteisesiintymistä ei ole vielä saatu aikaiseksi. Syyn kerrotaan olevan pelkästään tekninen.

Peres sanoo ettei tänään räjähtäneellä pommilla ole vaikutusta rauhanvetoomuksen julkaisuun.

Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat ja Israelin entinen pääministeri Shimon Peres pääsivät viime yönä sopuun väkivaltaisuuksien lopettamisesta.Pääministeri Ehud Barakin kanslian ilmoituksen mukaan sopu syntyi Jasser Arafatin ja Shimon Peresin tapaamisessa myöhään eilen. Palestiinalaisosapuoli on vahvistanut tiedon.


Israelin armeija vetäytyy palestiinalaisten kaupunkien lähistöltä. Armeijan edustaja kertoi radiossa, että joukot ovat saaneet käskyn olla ampumatta ja niiden on myös määrä vetää raskas aseistus Gazan ja Länsirannan palestiinalaiskaupunkien ympäriltä.

Tiedot Länsirannan tilanteen rauhoittumisesta ovat olleet ristiriitaisia. Armeijan mukaan yhteenottoja ei ole enää ollut sovun syntymisen jälkeen. Sairaalalähteiden mukaan ainakin yksi palestiinalaisnuorukainen on kuitenkin saanut vielä aamulla surmansa Israelin armeijan sotilaiden tulittaessa palestiinalaisia mielenosoittajia. Viisi viikkoa jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut jo 165 ihmistä.

Silminnäkijöiden mukaan palestiinalaispoliiseja oli suurin joukoin liikkeellä Gazan alueella estämässä mielenosoittajia ottamasta yhteen Israelin joukkojen kanssa.

"Edes kaksi päivää ilman hautajaisia"

Israelilaiset ja palestiinalaiset komentajat neuvottelivat yöllisen sopimuksen synnyttämästä tilanteesta. Israelin

Shimon Peres

mukaan Arafat vetoaa tällä kertaa henkilökohtaisesti palestiinalaisiin, jotta he lopettaisivat väkivallan. Israel on jo aiemmin vaatinut, että tällaisen vetoomuksen olisi tultava Arafatilta itseltään.

Shimon Peres selvitti sopimusta sanomalla, että osapuolet ensin solmivat kaksi vuorokautta kestävän tulitauon.
-Me haluamme ainakin kaksi päivää ilman hautajaisia, Peres sanoi. Lopullisena tavoitteena on osapuolten välisten rauhanneuvottelujen aloittaminen uudelleen.

Yhdysvallat on ilmaissut tyytyväisyytensä yölliseen sopimukseen. Ääri-islamilainen Hamas-järjestö puolestaan sanoi, ettei se aio kunnioittaa sopimusta. Hamas aikoo omalta osaltaan kiihdyttää toimia Israelia vastaan.
Hamas on vastustanut kaikkia rauhansopimuksia, jotka palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat on viime vuosina solminut Israelin kanssa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.