Jo kymmeniä kuollut hyytävän pakkasen takia Euroopassa

Jo useita kymmeniä ihmistä on kuollut harvinaisen kylmän talvisään takia Keski- ja Itä-Euroopassa. Viranomaisten mukaan ankara pakkanen ja lumi ovat myös katkaisseet sähköjä ja teitä, vaikeuttaneet lentoliikennettä sekä eristäneet kokonaisia kyliä.

Länsi-Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa on kärsitty kovasta lumentulosta ja jopa -35 asteen pakkasesta. Romanian terveysministeriön mukaan viimeisen viiden päivän aikana kylmyyteen on menehtynyt ainakin 22 ihmistä, joista suurin osa on ollut kodittomia vanhuksia.

Romanian viranomaiset yrittävätkin parhaillaan saada tuhansia kodittomia yömajoihin suojaan.

Myös Puolassa elohopea on laskenut -35 pakkasasteen tuntumaan. Paikallisen poliisin mukaan 11 ihmistä menehtyi viikonlopun aikana.

Kaiken kaikkiaan yli 200 puolalaista on kuollut kylmän sään takia tämän talven aikana. Suurin osa heistä on ollut 35-60 -vuotiaita miehiä, jotka eivät ole halunneet yöpyä kodittomille tarkoitetuissa yömajoissa.

Turkissa puolestaan viisi ihmistä kuoli viime viikonloppuna, kun lumimyräkkä aiheutti sähkökatkoksia Istanbulissa. 14 miljoonan asukkaan kaupunkiin on ennustettu lisää lumikuuroja, mikä voi nostaa lumen määrän jopa 35 senttiin.

Lumisateet levisivät eilen Saksaan asti. Sään takia muun muassa Frankfurtin lentokentällä jouduttiin perumaan yli 200 lentoa.

(MTV3 - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.