Joukkopako australialaisesta pakolaiskeskuksesta

Yli 30 karkotusta odottanutta turvapaikanhakijaa on paennut syrjäisestä pakolaiskeskuksesta Australiassa.

Samaan aikaan leirillä jatkuu syömälakko jo viidettä päivää. Pakolaisviranomaisten mukaan turvapaikan hakijoiden etuja puolustavat olivat ajaneet pakettiautoilla Etelä-Australian autiomaassa sijaitsevan Woomeran leirin aidan taakse ja auttaneet siellä säilytetyt pakoon. Tapahtuman jälkeen neljä aktivistia oli pidätetty ja viisi karanneista saatu kiinni, kertovat viranomaiset.

-Pakoon osallistui sellaisia, joiden turvapaikka-anomus oli hylätty, kertoivat viranomaiset. -Olen erittäin huolissani siitä, että ihmiset auttavat sellaisten ihmisten pakenemista, jotka selvästikään eivät ole pakolaisia, totesi puolestaan maahanmuutosta vastaava ministeri Philip Ruddock.

Kovaa pakolaispolitiikkaa kritisoitu


Woomeran leirin 210 asukkaasta 162 on kieltäytynyt ruoasta ja vedestä pelätessään karkotusta maasta. Kaikkiaan neljä heistä on protestiksi myös ommellut suunsa umpeen. Syömälakkolaisista 17 on lapsia. Suurin osa Woomerassa säilytetyistä ihmisistä on kotoisin Afganistanista ja Irakista.

Australiassa on kaikkiaan kuudessa pakolaiskeskuksessa parin viime vuoden aikana sattunut syömälakkojen ja itsemurhayritysten lisäksi väkivaltaisia protesteja ja joukkopakoja. Viimeksi maaliskuussa Woomerasta pakeni 50 ihmistä.

Ihmisoikeusjärjestöt ja uskonnolliset ryhmät ovat arvostelleet äänekkäästi Australian kovaa pakolaispolitiikkaa, jonka mukaan kaikki maahan laittomasti tulleet pidätetään ja lähetetään syrjäisiin, aidattuihin pakolaiskeskuksiin odottamaan, kunnes heidän tapauksensa on käsitelty. Käsittely voi kestää vuosia. BBC:n mukaan myös YK on arvostellut olosuhteita Woomeran leirillä, joka on entinen ohjuskoealue. Saamastaan arvostelusta huolimatta Australia on ilmoittanut jatkavansa valitsemallaan linjalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.