Jugoslavia ei tunnusta Kosovon vaaleja

Jugoslavia ei aio tunnustaa Kosovon vaalitulosta.

Presidentti Vojislav Kostunican mukaan Jugoslavia ei voi tunnustaa Kosovossa järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksia. Kostunican mielestä vaalitulos tukee albaanien muodostaman kansallisvaltion syntyä, ja vaarantaa näin YK:n tavoitteleman monikansallisen Jugoslavian.

Kosovon serbiväestö boikotoi toissa päivänä järjestettyjä vaaleja.

Kosovossa Ibrahim Rugovan johtama Demokraattinen liitto on jo julistautunut vaalien voittajaksi tähän menessä kertyneellä 60 prosentin äänimäärällä.

Albaanienemmistöinen Kosovo kuuluu virallisesti Jugoslaviaan, mutta YK on hallinnut maakuntaa kesäkuusta 1999 lähtien, jolloin Naton ilmasota pakotti serbijoukot perääntymään.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.