Jugoslavian presidentinvaalit toiselle kierrokselle

Jugoslavian keskusvaalilautakunta on ilmoittanut, että maan presidentinvaaleissa tarvitaan toinen kierros. Maan television pääuutisissa on kerrottu, että keskusvaalilautakunta vaatii toisen kierroksen, koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä.

Opposition Vojislav Kostunican osuus olisi alustavien tietojen mukaan 48,8 prosenttia äänistä. Istuvan presidentin Slobodan Milosevicin äänisaaliiksi kerrotaan 40,2 prosenttia. Oppositio kommentoi tietoa "huikeaksi vaalipetokseksi".

Toinen kierros on järjestettävä 15 päivän kuluessa ensimmäisestä äänestyspäivästä eli 24. syyskuusta laskien.

(MTV3-Reuters-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.