Junamatkustajat kärsineet peruutuksista Saksassa

Ammattiliitot ovat kehottanee työntekijöitä rautateillä lakkoon huonojen palkkojen ja työolojen takia Saksassa.

Rautatieläisten lakko alkoi aamulla ja se koskee yhdeksää Saksan kaupunkia. Ammattiliitot haluavat painostaa saksalaista valtion rautateitä palkkaneuvottelujen aikana. Tähän mennessä neuvottelut ovat kariutuneet.

Ammattiliittojen mukaan rautatieläisten palkkoihin halutaan 10 prosentin korotuksia. Samalla halutaan varmistaa, että työntekijä saisi olla vähintään 12 viikonloppua vapaalla vuodessa.

Neuvottelujen on määrä jatkua huomenna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.