Kaaos Bangkokissa jatkuu - sotilasta ammuttiin päähän

Jo viikkokausia jatkuneet mielenosoitukset sotkevat yhä pahasti Thaimaan pääkaupungin Bangkokin arkea.

Ainakin 16 ihmistä on loukkaantunut, kun Thaimaan armeija on ampunut mielenosoitusjoukkoon kumiluoteja estääkseen punapaitojen etenemisen pääkaupungin kaduilla.

Silminnäkijöiden mukaan yhtä thaimaalaista sotilasta olisi ammuttu päähän, ja hänen pelätään kuolleen.

Mielenosoittajat ovat ryhmittäytyneet valtatielle, joka johtaa Bangkokin vanhalle kansainväliselle lentokentälle. Silminnäkijöiden mukaan liikenne on alueella täysin jumissa.

Eilen punapaidat kasasivat auton renkaita kaupungin teille ja raiteille, mikä aiheutti ruuhka-aikaan pahan liikennekaaoksen.

Syrjäytettyä pääministeriä Thaksin Shinawatraa tukevat punapaidat ovat osoittaneet mieltään Bangkokissa jo yli kuusi viikkoa.

Poliittinen kriisi sai tänään uuden käänteen, kun Thaimaan perustuslakituomioistuin ilmoitti aikovansa käsitellä keskusvaalilautakunnan tekemän valituksen koskien maan hallitsevaa puoluetta. Pääministeri Abhisit Vejjajivan demokraattipuolueen on väitetty syyllistyneen varojen väärinkäyttöön.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Katso Risto Puolimatkan juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.