Kadonneiden teinityttöjen kohtalo selvisi yli 42 vuoden jälkeen

Yhdysvalloissa Etelä-Dakotassa on saatu viimein varmuus kahden vuonna 1971 kadonneen tytön kohtalosta.

Viranomaiset vahvistivat aiemmin tällä viikolla, että tytöt olivat saaneet surmansa auto-onnettomuudessa. Viranomaisten mukaan tapauksessa ei ole merkkejä rikoksesta. Tapauksen ratkeamisesta uutisoi muun muassa CNN.

17-vuotiaat Cheryl Miller ja Pamela Jackson katosivat toukokuun 29. päivä vuonna 1971, kun he olivat ajamassa juhliin. 

Tyttöjen ajoneuvo löydettiin vasta viime syyskuussa, eli yli 42 vuotta katoamisen jälkeen. Auto löytyi purosta, vajaan kilometrin päässä juhlapaikasta, jonne tytöt olivat olleet matkalla. Mudan peittämä auto oli noussut näkyviin vaihtelevien sääolosuhteiden takia: runsassateisen kevään jälkeen puron virtaukset olivat olleet voimakkaita, tämän jälkeen iski kuivuus.

Autosta löydettiin kahden ihmisen jäänteet, joiden vahvistettiin kuuluneen kahdelle kadonneelle tytölle dna-testien perusteella.

Viranomaiset kertoivat myös, että näytteiden perusteella tapauksessa ei epäillä rikosta.

Pamela Jacksonin sisarelle Kay Brockille tieto dna-tunnistuksesta päätti pitkän odotuksen.

– Olen helpottunut siitä tiedosta, että tässä ei ole mitään hämärää taustalla, Brock kertoi CNN:n yhteistyökanava KSFY:n haastattelussa.

– On hyvä vihdoin saada pysyvä vastaus yli 42 vuoden jälkeen.

Kohtalokkaan onnettomuuden syystä ei tullut tutkimuksissa varmuutta. Tutkijoiden mukaan auton yksi pyörä oli kuitenkin vahingoittunut.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.