Kahdelle norjalaiselle kuolemantuomio Kongossa

Kaksi norjalaista miestä on saanut kuolemantuomion Kongon demokraattisessa tasavallassa erikoisessa oikeudenkäynnissä. Kisanganin sotilastuomioistuin langetti Tjostolv Molandille, 28, ja Joshua Frenchille, 27, rangaistuksen muun muassa heidän kongolaisen autonkuljettajan murhasta.

Heidät tuomittiin sotilastuomioistuimessa, sillä heillä oli Norjan armeijan henkilökortit. Norjalaislehti Aftenpostenin mukaan he ovat entisiä sotilaita ja Norja aikoo muuttaa säännöksiä niin, ettei palveluksen jättäneillä enää vastedes olisi puolustusvoimien henkilökorttia.

Miehet tuomittiin myös vakoilusta Norjan hyväksi, aseellisesta ryöstöstä ja luvattomasta aseiden hallussapidosta. Tuomioistuimen mukaan he olivat palkkasotureita. Miehet itse kiistivät syytteet. Heidän mukaansa autonkuljettajan murhasi aseistautunut rikollisjoukko.

Norjan mukaan miehet eivät työskennelleet valtion lukuun.

Raskaimpana todisteena murhasta oikeudenkäynnissä esitettiin valokuva, jossa naurava Moland pyyhkii verta miesten vuokraaman auton etupenkiltä.

Miehet määrättiin maksamaan murhatun kuljettajan leskelle noin kymmenen miljoonaa euroa, kun taas Norjan valtiolta vaaditaan noin 40 miljoonan euron korvauksia. Tuomioistuin laski Norjalta vaadittavan korvaussumman siten, että jokainen kongolainen saisi symbolisesti yhden Yhdysvaltain dollarin. Dollareina korvaussumma on 60 miljoonaa.

Yleisö puhkesi aplodeihin - syytetyt ummikkoina

Oikeudenkäyntiä seurannut yleisö puhkesi aplodeihin, kun tuomio oli julistettu. Tuomituilla on viisi päivää aikaa valittaa päätöksestä.

Ranskankielinen tuomionluku kesti kaksi tuntia. Tuomio tulkattiin syytetyille englanniksi vasta, kun koko tuomio oli luettu. Siksi norjalaiset eivät pariin tuntiin tienneet, että heitä oltiin tuomitsemassa kuolemaan eivätkä mille yleisö taputti salissa.

Norjan yleisradion haastattelemien asiantuntijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että miehet todella teloitetaan. Kuolemaan tuomitut kirjoittavat yleensä armonanomuksen Kongon presidentille Joseph Kabilalle, joka puolestaan jättää vastaamatta kirjelmään. Niin kauan kun hän ei vastaa, teloitusta ei voida panna täytäntöön, joten kuolemanrangaistus muuttuu käytännössä elinkaudeksi vankeutta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.