Kaikkien aikojen karmein pila? Taksikuski tekeytyi terroristiksi piilokamerassa – kauhu levisi

Mitä kohahduttavampaa, sen katsotumpaa – tämä tuntuu olevan YouTube-tähtien motto. Saudiarabialainen pilailuryhmä Tube Up saattoi kuitenkin mennä kepposessaan liian pitkälle, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ryhmä oli kuvannut piilokameravideon, jossa perinteiseen saudiasuun pukeutunut näyttelijä houkuttelee taksiinsa matkustajia. Matka alkaa rauhallisesti, mutta muuttuu äkisti, kun kuljettaja avaa kesken ajon kaapunsa ja kysyy: "Ajatteletko sinäkin jihadia (muslimien pyhää sotaa)? Kaavun alta paljastuu pommilta näyttävä laitteisto.

Uhriksi valikoituneiden matkustajien reaktiot vaihtelevat kauhusta järkytykseen ja vihaan. Videon ensimmäinen uhri alkaa itkeä ja rukoilla kuljettajaa perumaan uhkauksensa. Tuolloin kuljettaja osoittaa piilokameraan.

– Me vain pilailimme näyttääksemme, mitä terrorismi on.

Jotkut matkustajat suhtautuvat uhkaan dramaattisemmin. Yksi heittäytyy ulos liikkuvasta autosta, ja pilailijat joutuvat palaamaan takaisin selittääkseen vitsistä shokissa olevalle uhrille. Videon viimeisessä kohtauksessa kaksi matkustajaa hyökkää kuljettajan kimppuun ja ehtii soittaa poliisille ennen kuin heille saadaan sanotuksi, että kyse on pilasta.

Alkuperäinen video on jo poistettu YouTubesta, jossa se sai murskakritiikkiä.

– Typerää.

– Ajatelkaa, jos tuolla uhrilla olisi ollut sydänvika.

– Mikä voi olla hauskempaa kuin uskonnollinen ääriajattelu, joka aiheuttaa kuolemia? Ei mikään!, joku kommentoi sarkastisesti.

Ymmärtäjiäkin löytyy.

– On väärin järkyttää ihmisiä näin, mutta ehkä tämä auttaa aivopestyjä nuoria miehiä tajuamaan, mitä terrorismi on.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.