Kaikkien aikojen lottopotti arvotaan – moni megavoittaja päätynyt rahattomaksi

Yhdysvalloissa Powerball-loton voittosumma on kivunnut jo huimaan 1,5 miljardiin dollariin. Mikäli lotossa löytyy keskiviikkona voittaja, on todennäköistä, ettei Powerballin voittosummaa kuitenkaan makseta täysimittaisena.


Powerballin päävoiton voi nimittäin valita joko vuosittaisena maksuna tai könttäsummana. Suurin mahdollinen voitto maksetaan kokonaisuudessaan vain siinä tapauksessa, jos voittaja valitsee voittonsa 29 vuoden ajan maksettavana vuosittaisena maksuna. Suurin osa Powerball-voittajista valitsee yleensä kuitenkin pienemmän könttäsumman.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana Powerballissa on löytynyt 102 täysosuman voittajaa, kertoo CNN. Näistä vain yksi on valinnut voittonsa suurimpana mahdollisena pottina, joka maksetaan voittajalle vuosittain. Kyseessä oli syyskuussa 2014 Kaliforniassa 228 miljoonan dollarin potin voittanut Vinh Nguyen.

Vuosittain maksettavassa voitossa on sekin hyvä puoli, ettei voittoaan voi tuhlata kertaheitolla. Moni lottovoittaja on nimittäin onnistunut tuhlaamaan megavoittonsa päätyen tyhjätaskuiksi.

Näin kävi muun muassa vuonna 2002 Virginiassa  170 miljoonan voiton napanneelle Andrew "Jack" Whittakerille. Miehen rahat hupenivat muun muassa siihen, että hänet ryöstettiin usein. Mieheltä varastettiin kertaalleen esimerkiksi käteistä täynnä ollut salkku, jonka hän oli ottanut mukaansa strippiklubille.

Nykyään Whitaker on 70-vuotias ja käy yhä töissä. Nyt mies toivookin, että olisi valinnut vuosittaisen maksun könttäsumman sijaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.