Kaksi voimakasta maanjäristystä Tyynellämerellä

Tyynenmeren länsiosassa koettiin varhain aamulla peräkkäin kaksi voimakasta maanjäristystä. Lähellä Salomonsaaria sattuneiden järistysten voimakkuudeksi mitattiin 7,2 ja 6,5 richteriä.

Järistykset tapahtuivat noin 30 kilometrin syvyydessä. Niiden keskus sijaitsi vajaat sata kilometriä etelään Gizon saaresta.

Maanjäristykset aiheuttivat pienen paikallisen tsunamin ja jonkin verran aineellisia vahinkoja. Gizon poliisin tietojen mukaan järistykset eivät aiheuttaneet kuolonuhreja.

Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus ilmoitti, että valtamerelle ei syntynyt laajemman tsunamin vaaraa.

Vuonna 2007 Gizon saarella kuoli 52 ihmistä maanjäristyksessä, jonka voimakkuus oli 8,1 richteriä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.