Kaksitoista kuoli lumivyöryssä Itävallassa - uhrien joukossa yksi suomalainen

Ainakin kaksitoista ihmistä kuoli Itävallassa Kaprunin hiihtokeskuksessa sattuneessa lumivyöryssä tänään. Myöskin yksi suomalainen hiihdonopettaja on kuolleiden joukossa. Kaksi lumivyöryn alle jäänyttä saatiin kaivettua esiin elossa ja heidät toimitettiin hoitoon. Toinen heistä kuoli kuitenkin sairaalassa. Lumeen uskotaan edelleen olevan hautautuneena ainakin yhden ihmisen.

Lumen alle hautaantui ryhmä hiihdonopettajia, jotka olivat hiihtämässä merkittyjen reittien ulkopuolella, kertoi pakenemaan päässyt ryhmän jäsen uutistoimisto DPA:lle. Hän oli myös hälyttänyt paikalle apua matkapuhelimellaan.

Vyöryn alle jääneessä ryhmässä kerrottiin yhden suomalaisen lisäksi olleen tshekkiläisiä, saksalaisia ja itävaltalaisia. Sairaalassa vammoihinsa kuollut hiihdonopettaja oli tanskalainen. Pelastustyöntekijät etsivät illalla uhreja koirien ja radiolaitteiden avulla.

Kaprunin hiihtokeskus sijaitsee Kitzsteinhornin vuorella, noin 40 kilometrin päässä Saksan rajasta. Useissa hiihtokeskuksissa Alpeilla on jo viikkoja ollut voimassa lumivyöryvaroitus. Itävallan pahin lumivyöryonnettomuus sattui Galtürissa helmikuussa 1999, kun 31 ihmistä kuoli lumivyöryssä.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.