Kalakauppias yritti pelastaa kalansa, mutta murskautui roska-autoon – mielenosoittajat ryntäsivät kadulle Marokossa

Tuhannet marokkolaiset ovat osoittaneet mieltään useissa kaupungeissa Marokossa. Mielenilmauksien taustalla on kalakauppias, joka puristui kuoliaaksi roska-autossa.

Kalakauppias Mouhcine Fikri oli ostanut muun muassa miekkakaloja satamassa. Poliisi kuitenkin takavarikoi miekkakalat, koska viranomaiset ovat kieltäneet kyseisten kalojen myynnin tänä syksynä. Poliisi heitti kalat roska-autoon, josta kalakauppias yritti vielä pelastaa ne. Mies joutui kuitenkin auton puristimeen ja kuoli.

Kalakauppiaan kuolema johti vihaisiin purkauksiin sosiaalisessa mediassa. Päivityksissä vastustettiin "hograa", jolla tarkoitetaan viranomaisten väärinkäytöksiä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Mielenosoitukset kutsui koolle Helmikuun 20. päivän liike, joka organisoi mielenosoituksia arabikevään aikana vuonna 2011.

Kuningas huolestui kalakauppiaan kohtalosta

Kalakauppiaan tapaus näyttää huolestuttavan myös maan kuningasta Mohamedia, joka määräsi sisäministerin vierailemaan kalakauppiaan omaisten luona ja ilmaisemaan pahoittelut valtiovallan puolesta. Ministeriössä aloitettiin myös tutkimus tapauksen takia.

Mielenosoitukset ovat harvinaisia Marokossa. Arabikevään aikaiset mielenilmaisut jäivät laimeiksi, koska Marokossa toteutettiin uudistuksia mutta samalla myös turvallisuuskoneistoa vahvistettiin.

– En ole koskaan nähnyt näin isoa mielenosoitusta muutamaan vuoteen, aktivisti Houssin Lmrabet kertoi uutistoimisto Reutersille.

Lmrabet osallistui kalakauppiaan hautajaisiin ja sen jälkeiseen mielenosoitukseen.

– Kaikki ovat murheen murtamia tämän roska-autotapauksen vuoksi.

Mielenosoittajat syyttävät valtiota murhaajaksi

Mielenosoittajat huusivat "Mouhcine murhattiin, se on Makhzenin syytä". Makhzenilla marokkolaiset tarkoittavat valtiovaltaa.

Marokon tämän viikonlopun tapahtumat muistuttavat paljon Tunisian vuoden 2011 tapahtumia, joista arabikevät sai alkunsa. Tuolloin torimyyjä sytytti itsensä palamaan vastalauseena sille, että poliisi oli takavarikoinut hänen myyntikojunsa hedelmät ja vihannekset.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.