Suomalainen kansanedustaja Nizzassa: Ihmiset juoksivat paniikissa vastaan – ”Siellä ammuskellaan”

Kansanedustaja Joakim Strand (r) lomailee parhaillaan Nizzassa. Hänen hotellinsa on aivan lähellä terrori-iskupaikkaan.

Strand oli eilen palaamassa illallisen jälkeen takaisin rantakadulla sijaitsevaan hotelliinsa, kun valtava väkijoukko ryntäsi häntä vastaan.

– Ihmiset huusivat, että siellä ammuskellaan. Ihmiset tunkeutuivat rappukäytäviin ja hisseihin. Jopa hotellin henkilökunta väki juoksi minne sattui.

Tilanteen vakavuus selvisi kokonaisuudessaan vasta, kun Strand oli päässyt hotellihuoneeseensa.

– Huomasimme, että kaikki tuo oli tapahtunut ihan tuossa nurkan takana. Aika epätodellista.

Tietoa Suomesta käsin

Strand sanoo, että on seurannut tapahtumisia televisiosta ja netin kautta. Hän on myös saanut tilannetietoa ystäviltään Suomesta.

– Täällä paikan päällä emme ole saaneet minkäänlaista tietoa tapahtumista. Täällä ovat sireenit huutaneet koko yön. Se, että hotellin omakin väki lähtee juoksemaan, kertoo siitä, miten info on kulkenut.

Strand ei ole päässyt liikkumaan hotellistaan eilisillan jälkeen.

– Tuntuu epätodelliselta, että 80 ihmistä on kuollut muutaman metrin päässä. Täällä on ulkonaliikkumiskielto, eihän täältä pääse mihinkään, tämä on hotellissa kyttäämistä. Surullinen fiilis näiden ihmisten ja omaisten puolesta.

Tänään Strandin oli tarkoitus mennä Rihannan konserttiin Allianz Riviera - stadionille.  

– Ilmeisesti se keikka on peruttu ihan ymmärrettävästi.

Paluulento Suomeen on sunnuntaina, mutta Strand ei tiedä palaako mahdollisesti aiemmin.

– Katsotaan, mitä tapahtuu. Nyt ajattelin mennä hotellin aulaan katsomaan, mikä siellä on homman nimi. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.