Kapinalliset kiistävät tulittaneensa Mariupolia

Itä-Ukrainan kapinalliset kiistävät tulittaneensa Mariupolin satamakaupunkia.

Niin sanotun Donetskin tasavallan puolustusministeri sanoo uutistoimisto Interfaxille, etteivät heidän joukkonsa ole avanneet tulta Mariupolin suuntaan.  

Poliisi kertoi aiemmin ainakin kymmenen ihmisen saaneen surmansa rakettitulituksessa. Mariupolin kaupungin edustajien mukaan tulitus oli osunut asuinalueelle, muun muassa yhteen kerrostaloon. Myös useita tulipaloja syttyi.  

Ukrainan hallituksen hallussa olevaan kaupunkiin ammuttiin ilmeisesti Grad-raketteja.  

– Kaikki ovat tietysti hyvin peloissaan. Kapinalliset ovat jo vallanneet lentokentän. Nyt alkavat tuhota itse Mariupolia, kertoi Eduardiksi esittäytynyt kaupunkilainen puhelimitse uutistoimisto AFP:lle.   

Noin puolen miljoonan asukkaan Mariupol sijaitsee Asovanmeren rannalla Venäjän itseensä liittämän Krimin ja idän kapinallisalueiden tieyhteyden varrella.  Kapinallisten on aiemmin arveltu valmistelevan hyökkäystä strategisesti tärkeään kaupunkiin.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.