Kashmirin vaalit syys-lokakuussa

Kiistellyllä Kashmirin alueella järjestetään nelivaiheiset vaalit syys-lokakuussa, kertoi Intian vaalikomission johtaja James Lyngdoh. Vaalit järjestetään eri alueilla eri päivinä. Ensimmäinen vaalipäivä on 16. syyskuuta. Tulokset julkistetaan lokakuun 12. päivänä.

-Otamme nämä vaalit vakavammin kuin mitkään aikaisemmat, Lyngdoh sanoi.

Jammu ja Kashmirin osavaltion pääministeri sanoi Star-televisiokanavan haastattelussa, että osavaltio on valmis vaaleihin ja kaikki tarvittavat turvajärjestelyt ovat olemassa.

Pakistan ei näe vaaleja ratkaisuna konfliktiin

Intian ja Pakistanin välit ovat kiristyneet äärimmilleen Kashmirin kiistan vuoksi. Intia on syyttänyt Pakistania Intian puolelle iskuja tehneiden muslimisissien tukemisesta, minkä Pakistan puolestaan on kiistänyt.

Intia pyrkii vaaleilla vahvistamaan valtaansa alueella, jota ovat vaatineen ainakin osaksi omakseen myös niin Pakistan kuin Kiinakin. Alueen separatistit ovat sanoneet boikotoivansa vaaleja.

Pakistanin ulkoministeri Inamul Haq sanoi intialaisen Hindustan Times -lehden haastattelussa, että hänen mielestään vaalit eivät ole ratkaisu Kashmirin ongelmiin. - Intian pitäisi ryhtyä vuoropuheluun Pakistanin kanssa, Haq korosti.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.