Mainos

Kasino ryöstettiin elokuvatyyliin nyt Sveitsissä

Konepistooleilla varustautuneet rosvot ovat tyhjentäneet sveitsiläisen pelikasinon. Kymmenkunta naamioitunutta ryöstäjää tunkeutui elokuvatyyliin varhain tänä aamuna Baselin kasinolle ja vei muassaan satojatuhansia frangeja.

Ryöstäjät ampuivat useita laukauksia, mutta kukaan ei viranomaisten mukaan haavoittunut niistä. Sen sijaan useat kasinon vieraat ja turvamiehet saivat lieviä vammoja, kun rosvot potkivat ja löivät heitä.

Rosvot kaahasivat kasinolle aamuyöstä kahdella hopeanharmaalla Audilla, joissa oli Ranskan rekisterikilvet. Yksi heistä ryhtyi pirstomaan kasinon ulko-ovea moukarilla ja muut juoksivat sisään konepistooliensa kanssa.

Kasinolla olleet noin 600 vierasta ja kasinon työntekijää määrättiin lattialle makaamaan. Samaan aikaan osa rosvoista ryhtyi tyhjentämään kassoja.

He pakenivat saaliineen Audeillaan rajan yli Ranskaan. Ryöstäjät olivat yhä iltapäivällä karkuteillä.

Viime kuussa Berliinissä tehtiin samantyyppinen ryöstö, jonka poliisi onnistui selvittämään.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.