Katainen: Pakotteiden vaikutukset arvioitava huolella

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) korostaa, että Euroopan unionissa on arvioitava huolellisesti, miten uudet pakotteet vaikuttavat Venäjään ja toisaalta miten ne vaikuttavat EU:n jäsenmaihin.

Katainen selvitti tilannetta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle ja EU-asioita käsittelevälle suurelle valiokunnalle keskiviikkona. EU-maiden päämiehet keskustelevat uusista pakotteista torstaina Brysselissä alkavassa huippukokouksessa.

Katainen listasi valiokuntakäyntiensä jälkeen tärkeimmät Suomen tavoitteet.

- EU:n täytyy olla täysin yhtenäinen siinä, mitä se tekee. Venäjää vastaan tehtyjen toimien pitää olla hyvin jaksotettuja.

Kataisen mukaan tarkoituksena on, että Ukraina, Venäjä ja kansainvälinen yhteisö pääsisivät neuvottelupöytään, jolloin kriisin laajentuminen pystyttäisiin välttämään.

Katainen ei ryhtynyt arvioimaan, millaisista toimista nyt ollaan päättämässä.

- Ukrainan tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Varmasti näissä vastatoimissakin edetään. Pakotteita on varmaan kymmeniä, niiden käyttö on asteittaista.

EU päätti aiemmin asettaa sanktioita yhteensä 21 venäläiselle ja ukrainalaiselle. Sanktiot sisältävät matkustuskieltoja ja varojen jäädytyksiä. 

MTV Uutisten tietojen mukaan huippukokousessa päätettäneen nimilistan laajentamisesta.

"Venäjä maalaa isolla pensselillä" 

Katainen kommentoi lyhyesti myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaista puhetta. 

- Venäjä on hyväksynyt Krimin osaksi itseään. Tämä on erittäin merkittävä epävakauden lähde. Uskon, että eri puolilla mietitään sitä.

- Putin vetoaa historiallisen vääryyden oikaisemiseen. Pensseli, jolla tilannetta maalataan Venäjän puolelta, on iso.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.