TV-Opas

Katolilainen pappi skandaalin keskellä – käytti kokaiinia natsimuistoesineiden ympäröimänä

Poliisitutkinta aloitettiin, kun video katolilaisesta papista nuuskaamassa kokaiiniksi oletettua ainetta alkoi levitä netissä, kertoo BBC.

Pappi Stephen Crossanin epäillään nuuskanneen kokaiinia 10 punnan setelin läpi alkoholinhuuruisissa juhlissa heinäkuussa 2015 Pohjois-Irlannissa sijaitsevassa Bandbridgessä. Videolla pappi on natsimuistoesineillä täytetyssä huoneessa ja hän kuulostaa sanovan ”minun ei pitäisi”, samalla kun hän käyttää kokaiinia, brittilehti The Sun väittää.

Crossan on nyt vapaalla papintyöstään.

– Poliisi on tietoinen lehden artikkelista ja suorittaa tutkintoja, Pohjois-Irlannin poliisin edustaja kertoi uutiskanava BBC:lle.

Dromoren piispa ilmoitti antamassaan lausunnossa, että hänellä ei ollut mitään tietoa tapauksesta, jonka oletetaan tapahtuneen heinäkuussa 2015. Pappi Crossan on myöntänyt The Sun -lehdelle käyttäneensä huumeita, mutta hänen mukaansa kerta oli yksittäinen.

Erään lehden lähteen mukaan joukko ihmisiä meni Crossanin kotiin juhlien jälkeen ja löysi joukon erilaisia natsiaiheisia muistoesineitä kuten lippuja ja hattuja. Vaikka pappi myönsi huumeiden käytön lehdelle, hän kielsi olevansa natsi ja kertoi olevansa vain historiallisten esineiden keräilijä.

Crossan kertoi olleensa sairaslomalla masennuksen takia videon tultua julki, ja että hän on sittemmin jättänyt kirkon. Dromoren piispa John McAreavey vahvisti, että Crossan oli pyytänyt vapaata papintehtävistään seurakunnassa toukokuussa 2015. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.